Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

15 tammikuuta 2013

Pikku kakkonen



Eli toisinsanoen päivän rauhallisin hetki, klo 17-18. Useimmiten se kuluu ruoanlaitossa, tällä kertaa ainakin osittain blogaten. :) meillä on olohuoneessa Ikean Ektorppeja 3+2+1 ja rahi. Kirkkaanvalkoisina. Varsin sopiva väri pikkulapsiperheeseen, eikö totta... Oikeastaan kuitenkin parempi ratkaisu kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Pestävät irtopäälliset on kätevät pienten tahmatassujen kanssa ja kirkkaanvalkoinen pysyy ainakin jotensakin valkoisena kun otetaan yhteystyökumppaniksi kloriitti. Mulla on tapana pestä päälliset ensin 60 asteessa valkopesuaineen kanssa, sitten 40 asteessa kloriitin kera ja lopuksi vielä 40 asteessa ilman mitään aineita. Hyvä tulee. Tänään sain vaihdettua rahiin ja nojatuoliin puhtaat päälliset. Lopussa vielä kuva uudesta pienestä sisustusjutusta, josta meillä on Mepsu 5veen kanssa tahtojen taisto. Mikä on minun mielestäni oikeinpäin on hänen mielestään väärinpäin ja toisinpäin. Aina välillä huomaan, että koristeeseen on kajottu... ;)


1 kommentti: