Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

27 tammikuuta 2013

Sopiva sunnuntai

Antibioottikuuri tuntuu tepsivän ja meillä on nyt kaksi yötä nukuttu jo vähän paremmin, tänäaamuna epätavallisen myöhäänkin. Ensimmäinen herääjä oli Mipsa ja hän avasi silmänsä vasta yhdeksältä! :) Mukavan sunnuntain kunniaksi päätin paistaa pannareita aamiaspöytään.

Ohje on oma muokkaus jostain aikoja sitten löydetystä reseptistä, kulkevat meillä nimellä "Mamman pannarit".

4 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
3 tl leivinjauhetta
(1 tl ruokasoodaa, jos käytät piimää nesteenä)
1 tl suolaa
3 dl maitoa tai piimää
2 dl vettä
0,5dl öljyä tai sulatettua voita
2 kananmunaa

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Sekoita nesteet, rasva ja munat toiseen kulhoon. Lisää kuivat aineet joukkoon ja sekoita. Paista pannulla. Paistetut pannarit voi laittaa uuniin uuninkestävään astiaan 150 asteeseen odottamaan tarjoilua, niin pysyvät lämpiminä.

Tuo satsi riitti hyvin neljälle hengelle. Tein myös gluteenittomia pannareita, taikinan tein puolella ohjeen annostuksesta ja jauhoina käytin Semperin Fin mixiä. Tuntuivat maistuvan. :)

Pannaribrunssin jälkeen lähdettiin Prismaan kahvinkeitinostoksille. Edellinen keitin oli vain reilun vuoden vanha (takuu siis juuri rauennut...), mutta alkoi joulun aikaan temppuilla. Toimi aina silloin tällöin jos oikein nätisti pyysi tai kun vähän jostain kohtaa kopautti, mutta epävarmaa sen toiminta oli. Muahan se ei merkittävästi haitannut kun en paljoa kahvia juo, mutta Äijän mielestä vähän tylsempi juttu ja olihan se ikävää kun piti jännittää aina kun vieraita oli tulossa että suostuukohan vempele tällä kertaa toimimaan vai ei. No, nyt on uusi asemissa. Siinä on kolmen vuoden takuu, että ainakin niin kauan saa olla murehtimatta uuden ostoa. :D



1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää. :-P Olisinpa itte joskus aamusta niin reipas että jaksaisin paistaa pannareita. :-) Ehkä se hetki koittaa joskus.. * sanna s *

    VastaaPoista