Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

14 maaliskuuta 2013

Rakkautta ja riisinuudeleita

Hupsu otsikko. :D Oikeampi ajatus olisi Rakkaimpia ja riisinuudeleita, koska ajattelin postata muutaman kuvan rakkaimmistani eli mamman mussukoista. <3


Romppu halusi yllättää ja ihan hiljaisesti yhtenä iltana siivosi yksikseen leikkihuoneen kuntoon. Oli mammalle mieluinen yllätys. Romppu on ihana tyttö kaikinpuolin, ajattelee usein muita ennen itseään. Ystävällinen ja lempeä, mutta silti sellainen rohkea oman tiensä kulkija.




Mepsu on löytänyt lukemisen ilon. Löysin kirjakaupan tammialesta pari Kultasiipien keijukoulu -kirjasarjan kirjaa ja ne on nyt isosiskon jälkeen Mepsulla luennassa. En olisi uskonut, että 5-vuotias jaksaa lukea koko kirjan, mutta niin vaan sai tyttö ensimmäisen romaaninsa (128 sivua!) eilen luettua ja tänään oli jo seuraava kirja hyppysissä. Sitkeä tyttö, sellainen iloinen keijukainen, rakastaa laulamista.



Mipsa ja Jumbe alkavat hiljalleen löytää yhteisiä leikkejä. Hitaasti mutta varmasti heistä tulee vielä leikkikaverit. :D Arvelen tosin, että kipinöitäkin tulee lentämään, sillä molemmat vaikuttavat olevan aika vahvatahtoisia tyyppejä. Joskin humoristisia, molemmat nauttivat jo nyt toisten naurattamisesta. :)


Murusista siirrytään murua rinnan alle -aihepiiriin. Kokeilin ensimmäistä kertaa riisinuudeleita. Oli miellyttävä yllätys. Enemmistö lapsistakin tykkäsi. Tähän ruokaan paistettiin pannulla maustamattomia broilerisuikaleita, maustettiin suolalla, valkopippurilla ja currylla, lisättiin ruokakermaa. Nuudeleita haudutettiin kiehautetussa vedessä pari minuuttia ja sen jälkeen lisäsin ne pannulle broilerisuikaleiden ja kerman joukkoon. Sekoittelin ja annoin hetken vielä paistua ennen tarjoamista.



Ps. En tiedä huomaatteko, mutta muokkasin blogin ulkoasua raikkaampaan ja keväisempään suuntaan. :)

2 kommenttia:

  1. Nuo on ihan parhaita kun lapsi itse salaa siivoaa ja ilahduttaa. Täytyypä kokeilla ruokaohjetta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee kyllä tosi hyvä mieli ja tuntee ylpeyttä omasta lapsesta, että hän keksii noin ilahduttaa. :)

      Poista