Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

13 huhtikuuta 2013

Chiliä ja muuttopuuhia

Tein pitkästä aikaa chili con carnea. Tuli tosi hyvää, kävin vaihteeksi K-kaupassa ja löysin pari kivaa Pirkka-tuotetta tähän tarkoitukseen. Valkosipulinen tomaattimurska ja ruskeat pavut suolavedessä. Kuullotin pannulla voissa sipulia, lisäsin joukkoon jauhelihaa. Maustoin chilimausteseoksella, suolalla ja mustapippurilla. Kaadoin joukkoon tomaattimurskan, lisäsin ehkä pari desiä vettä ja lävikössä huuhdellut pavut. Annoin hautua jonkin aikaa. Lisäksi tarjoilin riisiä.



Täällä on muuttotohinat käynnissä. Viralliset kuviot, eli talon myynti ja toisen osto on hoidettu ja nyt keskitytään pakkaamiseen ja muuttovalmisteluihin. Voitte kuvitella että neljän pienen lapsen kanssa siinä riittää puuhaa. :D Onneksi he ovat iloisia apureita, kuten tämä pikkuinen pyykkäri tässä.



1 kommentti:

  1. Hyvän näköstä ruokaa. Meillä toi tehdään valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa ja sen ruuan nimi on papusoppa. Se syödään sellaisenaan (ilman riisiä tai perunaa.) On koko perheen herkkuruoka!
    Onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista