Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

23 joulukuuta 2013

Villiä melskettä, helinää helskettä...

Eilen illalla sain paisteltua lanttulaatikoita. Vähän tuli runsaammanpuoleisesti tehtyä, mutta sain yhden rasian lahjoitettua hyvään kotiin. liian kans onneksi pärjää paremmin. ;)


Paketteja väsäilin pikkutunneille saakka eilen ja tänään samat puuhat edessä.



Tänään on ollut mielenkiintoisia vaiheita. Kinkunpaistaminen ei mennyt ihan niinku strömsöössä, mutta alkukankeuden jälkeen alkoi sujua. Kerrottakoon, että tilanteeseen liittyivät mm. paistopussin käyttämisen haasteet ja pikku apuri, joka sääteli uunin lämpötilaa. Palovaroitinkin tuli testattua. 
Nyt kinkku on jo jäähtymässä. Maistiaisia ei ole vielä napsittu, joten saa nähdä mitä siitä tuli. :D

Päivällä sain vihdoin pussitettua loput joulumuistamiset naapureille ja muutamalle sukulaisperheelle. Olin jo aiemmin askarrellut kortit ja koristellut tulitikkurasiat. Kävin alkuillasta yksin ajelemassa ympäri kyliä ja toimittamassa pussit perille. Pitkästä aikaa joulukierros omassa lapsuuden kotikaupungissa. Tuli kyllä ajellessa ikävä myös viime vuosien asuinkaupungin ystäviä kun muistelin siellä tehtyjä joulukierroksia. Ikävää kyllä hälvensi eilinen ystävien yllätysvierailu. Kummipoikamme perhe piipahti joulutervehdyskäynnillä. Oli tosi mukava nähdä heitä. ❤



Illalla koettiin vielä jännittäviä hetkiä. Äijä oli juuri asentanut valot joulukuuseen kun lähti käymään toisessa huoneessa. Pian kuului kuusen luota Jumben hihkaisu: "Kaatu!" Valot meni rikki, joten toivotaan että kaupasta vielä huomenaamuna saa kuusenkynttilävaloja. Muutkin koristelut jätettiin sitten lasten harmiksi aamuun.

Tonttutunnelma oli kaikesta huolimatta korkealla. Mipsa meni nukkumaankin tonttulakki päässä. ❤



Tapanani on vaihtaa joululakanat. Siitä tulee hyvä fiilis ja tietysti in mukava juhlan kunniaksi pujahtaa puhtaisiin petivaatteisiin. Ottokin nukkui makeassa joulutunnelmassa ennen kuin sai häädön ihmisnukkujien vallatessa makuuhuoneen.

Hyvää aatonaattoyötä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti