Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

20 syyskuuta 2014

Lasten nutturakampauksia

Menneellä viikolla innostuin tekemään lapsille kampauksia. Olen antanut omien hiusten kasvaa ja toisinaan väkerrän ne jonkinlaiselle sykerölle. Tyttäret ovat toivoneet, että heillekin pitäisi joskus laittaa ja yhtenä iltana sitten värkkäilinlettejä ja kieputtelin nutturoita omille kolmelle ja yhdelle naapurintytöllekin. :)

Mipsalla on kiharainen hentoinen pehmoinen hiuslaatu. Ei ole vielä kasvanut kovin pitkäksi, joten laittelin siihen monta pientä ranskanlettiä eri puolille. Eilen päätettiin kuitenkin tehdä vähän radikaalimpi ratkaisu ja leikkasin tyttöselle otsahiukset ja polkkatukan. Sopii tosi hyvin, taipuisat hiukset näyttävät tuuheilta polkkamallissa. 



Mepsulla on vahvat, suorat ja tuuheat hiukset. Ulottuvat lapaluiden kohdalle. Kävin Mepsun hiukset läpi ensin suoristusraudalla, jotta niistä tuli kuohkeat ja taivutin latvat.  Sitten tein toiselle ohimolle pienen ranskanletin. Loput hiukset jaoin kahteen osaan ja laitoin pienillä silikonilenksuilla ponnareille. Tein löysät letit. Kieputin letit nutturoiksi, pieni ranskanletti mukaan, nutturapinneillä kasaan ja lopuksi koristeiksi pari söpöä pinniä. Kevyesti lakkaa tukemaan kampausta.




Rompulla on pehmeät, hieman taipuisat hiukset, jotka ulottuvat alaselkään asti. Rompun kampaus aloitettiin myös suoristusrautakäsittelyllä. Sitten tein molemmille ohimoille pienet ranskanletit. Loput hiukset laitoin silikonilenksulla ponnarille ja letitin. Kieputin letin nutturalle ja pienet ranskanletit ympärille. Nutturapinneillä kiinni ja tyttösen valitsema koristepinni kaunistukseksi. Hieman lakkaa tueksi.




Kaikki olivat lopputuloksiin tyytyväisiä. :) Hirmuisen usein en halua lapsille kampauksia laittaa, koska lämpökäsittelyt kuluttaa hiusta eikä muotoilutuotteetkaan minusta säännöllisesti lasten päähän kuulu. Mutta toisinaan on mukava kaunistautua. 

Leppoisaa lauantaita!







1 kommentti:

  1. Voi kunpa meidänkin tytöt antais tehdä kampauksia. Varsinkaan esikoinen ei suostu ikinä hiustenlaittoon. Se on sellanen poikatyttö.
    Empalla on aivan samanlaiset hiukset kuin teidän Mipsalla. Aivan vaaleat ja tosi hentoiset ja luonnonkiharat.

    VastaaPoista